“Kulttuurimme on lapsivihamielinen. Lapsia ei kuunnella ja heidät sivuutetaan.” Näin toteaa kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut Iida Rauma.
Romaanissa Hävitys opettaja Anna-Maija rakentaa luokkaansa arvojärjestelmän, joka antaa oikeutuksen täysimittaiselle henkiselle ja ruumilliselle väkivallalle. Koulun aikuiset ovat haluttomia ja kykenemättömiä näkemään saati ratkaisemaan systemaattista ja rakenteellista sortoa. Käsitys “normaalista” on kapea. Se, joka ei tavallisuuden kiilaan sovi, tuntekoon nahoissaan oman outoutensa. Oma vika! Miksi olet tollanen?
Jokaisessa koulussa aikuisten vuorovaikutustaidot luovat ilmastotyypin, joka määrittää sen, millaiseksi oppilaiden elämä arjen iloissa ja suruissa muodostuu. Jos koulussa vallitsee oppilaslähtöinen, jokaista ihmisen tainta kunnioittava ilmapiiri, maaperä kiusaamiselle ei ole kovin otollinen.
Entä nuorisorikollisuus? Millaisessa yhteiskunnallisessa ilmanalassa nuorten tekemät rikokset eivät jauhaisi iltapäivälehdistölle kohuotsikoita? Tai populistipuolueet eivät haikailisi ratkaisuksi kriminaalipolitiikan kiristämistä? Juhlapuheiden korulausein kuorrutettu lapsiystävällisyys muuttuu hetkessä vihamielisyydeksi, kun lapset ja nuoret alkavatkin oikeasti oirehtia sairastuneessa yhteiskunnassa käyttäytymällä ei-toivotulla tavalla.
Suomen lapsivihamielisessä ilmastossa lapset ja perheet sekä heitä tukevat palvelut koetaan tuottamattomana kulueränä. Entä jos alettaisiin kokonaisvaltaisesti kohdata koko perheitä jo ennen kuin ollaan kaltevalla pinnalla? Entä jos valtakunnan vaikuttajat langenneiden lasten kivittämisen sijaan heittäisivät heille kilvan pelastusrenkaita? Entä jos kenenkään nuoren viimeinen oljenkorsi turvaan tai merkitykselliseen elämään ei olisikaan jengi tai huumeet?
Kyvyttömyys ratkaista lasten ja nuorten väkivaltaisuutta ja ongelmia liittyy suoraan lapsivihamieliseen kulttuurimme. Jokaisen kiusatun ja kiusaajan, hakatun tai hakkaajan kohdalla lapsiystävällisyys jää vain sanahelinäksi, elleivät aikuiset muutu. Vihapuhetta, ihmisoikeusloukkauksia, rasismia tai merkityksettömyyttä kokeva lapsi ei “parane” rikosvastuuikärajaa laskemalla.
Arja Tylli
äidinkielenopettaja, eläkkeellä
kaupunginvaltuutettu (vas.)
Riihimäki