Näin viime viikolla Riihimäellä aamuliikenteessä jotain niin surullista, että se valvotti seuraavan yön. Pieni alakoululainen käveli rautatieaseman alikulkutunnelista ja kääntyi oikealle keskustan suuntaan. Koulumatkaa oli hänellä vielä reilu kilometri, ja hän oli jäädä kahden sähköpotkulaudalla hurjastelevan alle. He kiirehtivät kohti HAMKin kampusta eivätkä kiinnittäneet lainkaan huomiota pieneen jalankulkijaan. Eikä alakoululainen osaa katsella joka suuntaan – ei siihen pysty edes kokenut jalankulkija tai pyöräilijä.
Miksi sähköpotkulaudat ovat vallanneet tilan jalankulkijoilta ja pyöräilijöiltä? Yksi syy lienee niiden markkinoitu ympäristöystävällisyys ja teknologinen innovaatioluonne. Mutta voimmeko todella sivuuttaa niiden aiheuttamat turvallisuusongelmat? Miksi sähköpotkulaudat saavat rauhassa kilpailla jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kanssa samasta ahtaasta tilasta, kun autoilijat ajavat turvallisesti omilla kaistoillaan?
Kaupunkiamme pyritään rakentamaan viihtyisäksi – juuri avattu uusi Hämeenaukion kaupunkilaisten ”olohuone” patsaineen ja Temppelikatu ovat hienoja esimerkkejä viihtyvyyden edellytysten parantamisesta.
Mutta viihtyvyyttä luo myös turvallisuuden tunne: ei tarvitse pelätä, että jää erirytmisesti liikkuvan sähköajoneuvon jalkoihin. Jos rollaattorilla kulkevan ikäihmisen tai pikkukoululaisen on jalankulkuväylällä jalkoihin jäämisen pelossa pyöritettävä pöllön lailla päätään, ollaan kaukana viihtyisyydestä ja turvallisuuden tunteesta.
Riihimäen keskustan katuratkaisujen standardina on erityistason esteettömyys. Samalla kuitenkin liikkumisen edellytyksiä syö tosiasia, että kävelijöiden joukossa kovaa vauhtia kulkevat sähköpotkulaudat ja muut sähköiset kulkuneuvot valtaavat turvallista tilaa muilta. Jos vanhukset, koiranlenkittäjät ja lapset pelkäävät liikkua kaduillamme, on kaupungin syytä esimerkiksi rajoittaa sähköpotkulautojen nopeuksia, vaatia yrityksiä osoittamaan tarkat parkkipaikat ja telineet sähköpotkulaudoille, aivan kuten kaupunkipyörilläkin on.
Sähköpotkulaudat ovat rantautuneet kaupunkiimme nopeasti, ilman laajaa julkista keskustelua. Raha, jonka sähköpotkulautayhtiöt kuittaavat taskuihinsa, näyttää olevan tärkeämpää kuin turvallinen ja miellyttävä liikkuminen kaupunkitilassa. Lainsäädäntökään ei ole pysynyt muutoksen mukana, ja kaduilla meno on kuin villissä lännessä. Sähköpotkulaudat eivät kuulu jalkakäytäville. Miten nopeasti kulkevat sähköiset laitteet saadaan pois jalankulkijoita vaarantamasta ja kulkemaan ajoneuvokaistoille yhdessä muiden moottoroitujen kulkuvälineiden kanssa?
Ymmärrän, että liikenneratkaisujen kehittäminen on monivaiheinen ja pitkä prosessi. Mutta miksi Riihimäen kaupunki antaa sähköpotkulautayritysten määrittää sen suunnan? Kaupunkilaisten turvallisuus ja viihtyvyys tuntuvat jäävän toissijaisiksi.
Liikenneturva on arvioinut sähköpotkulautailun ja mikroliikkumisen sääntelyä vuoden 2023 arviomuistiossa, jonka se laati Liikenne- ja viestintäministeriön pyynnöstä. Muistiossa sähköpotkulautailuun, erityisesti vuokralautatoimintaan, suhtauduttiin kriittisesti. Arviomuistion mukaan sähköpotkulautojen onnettomuuskustannukset yhteiskunnalle ovat 275 miljoonaa euroa vuosittain, mikä on vahva peruste laajennetulle sääntelylle.
Entä miten Riihimäen kaupunki ottaa vastaan jalankulkijoiden huolen turvallisuudestaan?Kaupungin palautepalvelu vastasi sähköpotkulautailusta huolestuneelle riihimäkeläiselle seuraavalla tavalla; ”Kaikkien liikkujien tulee luonnollisesti olla hereillä muun liikenteen, mutta myös mahdollisten tiellä olevien esteiden varalta (pyöräteille poikittain jätetyt potkulaudat). Mikäli oikein arvaamme ovat potkulaudat tulleet jäädäkseen myös Riihimäen katukuvaan.”
Uuden ”Kuin yksi meistä” -veistoksen tekijä toivoo sen toimivan itsereflektion välineenä. Riihimäen kaupungin on veistoksen viestin kannustamana uskallettava muuttaa teoiksi pohdinta, kysyminen ja tutkailu: miten luoda turvallinen, tasa-arvoinen, säännelty liikkujan kaupunki? Kaikille, ei vain nopeimmille.
Päivi Sandberg
VAS valtuutettu Riihimäki